Porvoossa, Helsingissä – missä vain

Asumme Porvoossa, mutta toimimme ympäri Suomen. Meillä on asiakkaita muun muassa Helsingissä, Tampereella, Pukkilassa – ja Tukholmassa.

Maailma on toimistomme. Toimimme sujuvasti verkon välityksellä tai tarvittaessa vaikka asiakkaan tiloissa. Haluamme että työmme jälki ylittää odotuksesi. Missä se tehdään, on toissijaista.

Palveluksessasi ovat

Ville Olkkonen

UX-Designer, web-kehittäjä

Loin jo 10-vuotiaana ensimmäiset Commondore 64 -ohjelmistoni. Minusta oli ihanaa, kun näin työni jäljen vilkkuvan ruudussa. Olin saattanut maailmaan jotain, mitä ei aiemmin ollut olemassa.

Samalla polulla kuljen edelleen.

Olen tehnyt töitä verkkosivujen parissa kohta 17 vuotta. Ensimmäiset viisi vuotta olin F-Securella, jossa vastasin yrityksen verkkosivujen kaikista kieliversioista. Sen jälkeen ryhdyin yrittäjäksi.

Halusin tehdä töitä verkkosivujen kanssa siksi, koska www on valtavan voimallinen asia. Kun julkaisen jotakin tässä ja nyt, henkilö toisella puolen maapalloa näkee työni jäljen sekunneissa. Teoriassa suurin osa maapallon ihmisistä on kohdattavissa verkon avulla. Haluan, että ne kohtaamiset, jotka itse luon, ovat merkityksellisiä.

Olen parhaimmillani, kun saan rakentaa isoja kokonaisuuksia ja hioa niiden jokaisen detaljin kiiltäväksi. Rakastan knoppitietoa ja asioiden selvittämistä. Hypoteesien testaamista ja niiden tuomista käytäntöön.

Saan suurta iloa, kun asiakas saa todellista hyötyä siitä, mitä teen. Ja erityisesti siitä, että tuo hyöty on myös mitattavissa ja todennettavissa. Haluan auttaa ihmisiä: yrittäjiä, taiteilijoita, käsityöläisiä, muita markkinoinnin ammattilaisia. Kaikkia.

Minussa on myös taiteilijan vikaa. Maalaan intohimoisesti työni ohessa, teen musiikkia ja valokuvaan. Ja aika ajoin heilun metsässä hortoilemassa, aina kun se on mahdollista.

ten-digital-merja

Merja Forsman

Sisällöntuottaja

Kun olin pieni, äitini sanoi: ”Olet kyllä kova kertomaan tarinoita.” Otin sen kohteliaisuutena ja tein siitä itselleni ammatin.

Olen markkinoinnin KTM, sisällöntuottaja, copywriter ja toimittaja. Intohimoni on tehdä selkeää sisältöä, joka kiinnostaa, vaikuttaa ja myy.

Työskentelin aikaisemmin mainostoimistossa, kustannusyhtiössä ja tv-tuotantoyhtiössä, kunnes levitin siipeni ja ryhdyin yrittäjäksi vuonna 2010. Olen nyt luonut sisältöä aikakauslehtiin, mainoksiin, televisioon, oppaisiin, sanomalehtiin ja verkkosivuille noin 16 vuoden ajan.

Teen tekstiä kaikenikäisille kaiken aikaa, joten minulla on nipuittain kokemusta eri äänensävyistä ja eri yleisöjen puhuttelemisesta.

Kirjoittamisen lisäksi harrastan marttailua, joogaa, pianonsoittoa, luontoretkiä, polkujuoksua koiran kanssa ja kaiken maailman kotkotuksia: pihallamme asuu neljä kanaa.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta sanat ne vasta kertovatkin! Kerron mielelläni lisää kaikesta siitä, mitä teen. Ota yhteyttä, vastaan yleensä nopeasti.

Voisimmeko auttaa sinua luomaan upeita käyttäjäkokemuksia asiakkaillesi?

Kuulisimme mielellämme ajatuksiasi. Ota yhteyttä, alla oleva linkki on sitä varten.

Ota yhteyttä